|
Post by Minni on Jun 6, 2021 9:13:45 GMT 2
Heroic Storyn päiväkirja
Heron omistaa Maria
|
|
Maria
Uusi naama
Posts: 5
|
Post by Maria on Jun 15, 2021 12:55:36 GMT 2
15.06.2021 - Orpovarsa, kirjoittanut Maria
Uutiset olivat olleet sydäntä särkeviä. Jo ennen varsan syntymää varaamani varsan synnytyksen jälkeen sen emä oli menehtynyt. Varsa oli jäänyt ilman emää eikä sen selviytyminen ollut todellakaan varmaa. Useamman päivän ajan sille etsittiin keinoemoa, mutta turhaan. Kaikki olivat aivan liian kaukana. Varsan myyjä oli tarjonnut varausmaksua varsasta takaisin ja olin jo perumassa kauppoja, kun kuulin uutisen, että yksi tallin tammoista jolla oli jo varsa rinnallaan, oli hyväksynyt toisenkin varsan. Emilia, Heron hoitoonsa hyväksynyt keinoemo oli pelastanut Heron loppuelämän, sen hengen. Yhtälössä hieman jännitti vielä se, riittäisikö Emilialla maitoa kahdelle varsalle ja miten Emilian toinen varsa hyväksyisi Heron. Onneksi Dana oli tamma ja rakenteeltaan siis kevyt, vaikka sillä olikin useampi viikko enemmän ikää, ei se ollut Heroa paljoa suurempi. Varsat ystävystyivät nopeasti ja olikin lopulta Emilian onni, että se oli hyväksynyt orvon orin suojatikseen. Lasten leikkiessä keskenään sai Emilia keskittyä omiin puuhiinsa, eikä Dana roikkunut jatkuvasti emänsä rinnalla. Kesä näytti tosissaan siltä, että molemmista varsoista kasvaisi tulevaisuudessa vahvoja kouluratsuja.
Olipas kiva kuulla pieni pätkä kun Hero on vielä pieni varsa. Orin emän menetys oli yllättävä takaisku, mutta onneksi kaikki on näyttänyt lähtevän sujumaan ja toivottavasti kaikki sujuu myös jatkossa - Minni
|
|
Maria
Uusi naama
Posts: 5
|
Post by Maria on Oct 27, 2021 21:25:29 GMT 2
27.10.2021 - Meidän iltarutiini, kirjoittanut Maria Kesä oli edennyt vauhdilla ja hiljalleen kääntynyt syksyksi. Hero oli jo vieroitettu emästään ja vietti päivät laitumen sijaan ulkotarhassa. Yöksi se vietiin aina karsinaan nukkumaan, sillä kukaan ei halunnut yöllä lähteä jahtaamaan karanneita varsoja. Hero ei onneksi ollut mikään karkailija, mutta se oli osoittautunut melko kekseliääksi, uteliaaksi ja leikkisäksi kaveriksi. Olinkin syksyn edetessä raahannut sen tarhaan mitä kummallisimpia leikkivekottimia, kuten kuusia, palloja ja nuoltavan narulla aitaan kiinnitettävän lelun. Miksi? Yritin ehkäistä epätoivoisesti loimien repeilyä, jota tapahtui turhan usein kun Hero oli tylsistynyt. Ilmojen viileneminen oli nimittäin tuonut mukanaan myöskin kylmät vesisateet ja viiman, jolloin Herolle oli pakko laittaa loimi, vaikka se yrittikin urheana kasvattaa pöyheää talviturkkia. Nykäisin hieman narusta, jotta sain Heron liikkeelle. Se meinasi jumittua tarhan portille tietäen joutuvansa talliin yöksi. Tulin usein illasta viettämään Heron kanssa hieman aikaa. Samalla pystyin auttamaan hieman tallin hoidossa viemällä edes yhden hevosista karsinaan. Etenkin kaikkien orien taluttelemisessa mahtoi olla aikamoinen homma, kun jokainen piti viedä yksitellen. Tänään laitoin pienen orin pesupaikalle, jossa huuhtelin nopeasti sen jalat. Asia, jota oltiin viimeaikoina harjoiteltu nyt todella paljon, oli jalkojen nostelu. Vaikkei Herolla ollutkaan vielä kenkiä ja sen kaviot olivat niin tasaiset, ettei sinne juurikaan jäänyt lihaa, olin ottanut tavaksi putsata sen kaviot joka kerta, kun kävin sitä hoitamassa. Etujalat olivat pahimmat. En tiedä mistä se oli oppinut, mutta välittömästi jalan-nostopyynnön jälkeen sen piti heilauttaa sen kinttunsa kauas eteen ja itse yritin rimpuillen pitää siitä vain kaikin keinoin kiinni. Hitto miten paljon voimaa tuollaisella kakaralla voikaan jo olla. Noh, eipähän tarvinnut käydä salilla, kun painon-nostoharjoitukset hoituivat näppärästi tallilla. Hetken pelleilyn jälkeen ori onneksi luovutti ja antoi putsata kavionsa ihan asiallisesti. Ongelma vaan oli siinä, että jokaisen jalan kanssa piti tehdä sama temppu. Takajalat vaan nousivat liioitellun ylös ja vähän ulospäin samalla horjuttaen tasapainoa, jolloin lapsen oli pakko saada jalka maahan, koska ei muuten pysyisi pystyssä. Lopuksi harjasin vielä kevyesti paikoitellen pörröisen talvikarvan läpi. Karva oli alkanut kasvaa hyvin epätasaisesti, eikä Hero näyttänyt lähellekkään siltä arvokkaalta kouluratsulta, jonka olin ostanut. Tällä hetkellä sitä kuvasi parhaiten ehkä lempinimi ruma ankanpoikanen. Karsinassa oria odottikin iltaruoka. Karsinan ulkopuolelle oli jätetty heinäverkko, jonka joku vielä myöhemmin laittaisi karsinaan, jotta heinää riittäisi mahdollisimman pitkälle yöhön.
Olipas kiva lukea ihan tälläista arkista tarinaa. Talvi kyllä tuppaa tekemään hevosista kunnon monstereita turkkiensa kanssa vaikka onneksi puoliveriset ei ehkä kasvata ihan yhtä komeaa karvaa kuin mitä vaikka sitten suomenhevoset kasvattaisivat... Jännää jäädä seuraamaan että miten Marian ja Heron elämä tulee jatkumaan
|
|
Maria
Uusi naama
Posts: 5
|
Post by Maria on Feb 10, 2022 21:34:38 GMT 2
10.02.2022 - Maneesi tutuksi, kirjoittanut Maria
Hero oli jo kääntynyt kaksivuotiaaksi, mikä tarkoitti sitä, että alkaisin käymään sen luona nyt säännöllisemmin treenaamassa maastakäsittelyä ja hiljalleen opettamassa sille ratsun elämää. Herosta oli kasvanut komea mies, vaikka takaosa olikin vielä etuosaa huomattavasti korkeammalla ja ori oli hieman pulskassa kunnossa, eikä lihaksista voinut juuri puhuakkaan. Oli se silti parempi olla näin päin tässä vaiheessa, lapsihan tuo vielä oli. Tarkoituksenani oli tutustuttaa Hero pian juoksuttamiseen. Ensin oli kuitenkin totutettava se juoksutuksessa käytettäviin välineisiin ja lisäksi halusin, että se kokee maneesin turvallisena ja kivana paikkana. Tänään olikin vuorossa maneesiin tutustuttaminen. Ori seisoi käytävällä nätisti paikoillaan vilkuillen kuitenkin jatkuvasti ympärilleen, kun laitoin sen jalkoihin suojia. Olin salakavalasti alkanut totuttaa Heroa kaikkiin sen kehoon kiinnitettäviin asioihin ja tällä kertaa vuorossa oli suojat. Olin muutaman kerran pitänyt suojia sen jaloissa karsinassa ja muutaman tunnin tarhassa, joten se tiesi jo miltä ne tuntuivat, eikä niiden laiton kanssa ollut enää ongelmia. Olin kuitenkin pannut merkille takajalan suojia laittaessani Heron lepuuttavan aina jalkaansa, mikä toisinaan hankaloitti suojan asettelemista. Suojien jälkeen laitoin sen riimun päälle suitset. Kuolaimeen se oli totutettu jo aikapäiviä sitten, joten suitsien laitto ei ollut mitenkään uusi juttu myöskään. Kuolainta se ei vaan ollut tottunut pitämään suussaan pidempiä aikoja, enkä oikeastaan ollut tehnyt juurikaan talutusharjoituksia suitsien kanssa. Maneesi oli onneksi tyhjä, sillä muuten irtojuoksutus-suunnitelmani olisi mennyt pahemman kerran mönkään. Kävelin Hero kuuliaisesti vierelläni aluksi muutaman kerran maneesin ympäri, jonka jälkeen päästin orin irti. Hero ei aluksi tajunnut homman jujua ja jatkoi perässäni hiippailua, kunnes aloin heilutella käsiäni ja ajaa varsaa omille teilleen. Sain vastaukseksi pari pukkia ja pois luotani niskojaan nakkelevan oripojan. Herosta oli tullut aika kiva käsitellä, vaikka välillä sen orimaiset tavat meinasivat päästä niskan päälle. Olin oikeastaan ajatellut kouluttavani varsaa aluksi perusteellisesti maastakäsin ja jatkavani työskentelyä, vaikka kykenisinkin jo hoitamaan sen liikuttamisen ratsain. Teki varmasti hyvää palauttaa ori aina välillä maantasalle ja pyytää sitä oikeasti kuuntelemaan ihmistä. Tänään halusin kuitenkin Heron vain juoksentelevan vapaana. Ori selvästi nautti päästessään maneesiin hieman päästelemään höyryjä. Aluksi se laukkaili ympäriinsä viskoen päätään puolelta toiselle. Pian vauhti kuitenkin rauhoittui ja varsa osoitti enemmän kiinnostustaan ympäristöään kohtaan. Tämä oikeastaan olikin tavoitteeni, että se tutkisi paikkaa itsekseen, eikä sitten säikkyisi mitään tyhmää. Maneesin nurkkaan pinotut valkoiset kouluaidat olivat Heron mielestä kaikista kiinnostavin juttu koko maneesissa. Edes seinissä olleet peilit eivät kiinnostaneet oria, mutta ne valkoiset aidat olivat jänniä. Hero kuitenkin lähestyi pelottavaa kohdetta, tosin epävarmana ja ilmaa raskaasti sieraimistaan puhaltaen, se hivuttautui lähemmäs nurkkaa, jossa aidat olivat. Välillä se säpsähti ja otti muutaman askelman taaksepäin, mutta jatkoi siitä huolimatta epävarmaa etenemistään. Se malttoi haistella aitoja hetken, jonka jälkeen todennäköisesti todettuaan uhkan mitättömästi, lähti välinpitämättömänä kävelemään luokseni. Silittelin Heron otsaa ja haroin sen harvaa otsatukkaa puolelta toiselle. Kävelin maneesin ovelle Hero kuuliaisesti kintereilläni ja laitoin vasta ovella sille narun kiinni päitsiin. Eiköhän tämä ollut tältä päivää tässä. Ensi kerralla olisi ensimmäisen juoksutus-opetuksen aika. Tommone "ööö, mitä nyt?" tuntuu olevan tuttua irtojuoksuttaessa. Maneesiin tutustuminen nuoren kanssa on järkevä liike koska kuitenkin aina johonkin nurkkaan voi olla piiloutunut joku mörkö joka syö pieniä hevosia... Jännää nähdä millainen ratsu Herosta lopulta kuoriutuukaan
|
|
Maria
Uusi naama
Posts: 5
|
Post by Maria on Jul 27, 2022 18:31:16 GMT 2
27.07.2022 - Kuumia kesäpäiviä, kirjoittanut Maria Kuumat kesäiset säät olivat olleet riesanamme jo useamman viikon ajan. Oikeastaan minua ne eivät haitanneet, nautin lämpimistä keleistä. Silloin sai oikein luvan kanssa vain maata ja siemailla kehoa ja mieltä viilentäviä maukkaita drinkkejä. Olinkin useamman kerran käynyt tallilla lasi kädessä nauttimassa upeista keleistä samalla seuraten Trevorin pitämiä laadukkaita valmennuksia. Välillä kuvittelin itsenikin niihin valmennuksiin Heron kanssa, mutta toisaalta olin tyytyväinen asemaani kentän laidalla muiden hikoillessa hevosiensa selässä. Useat hevoset oltiinkin laitettu lomalle helteiden ajaksi, mikä teki tilaa tallilla tekemättä jääneille korjaustöille. Yksi aivan kamala viikonloppu olimme talkooporukalla korjailemassa tarhojen aitoja ja nikkaroimassa sitä sun tätä tallissa 30 asteen helteillä. Onneksi Minni tarjosi ruoat ja monen monta litraa makuvesiä ja limpparia työläisille. Kesän kuumimpina viikkoina Hero oli saanut nauttia vapaudestaan laitumella, enkä ollut puuhaillut sen kanssa juuri mitään. Ennen kuumia kelejä sitä oli ohjasajettu, juoksutettu vapaana ja liinassa sekä irtohypytetty. Olin käynyt melkeinpä joka toinen päivä puuhailemassa sen kanssa jotain ja jos jommalla kummalla ei ollut fiilistä treenata, niin saatoimme lähteä käsihevostelemaan jonkun mukaan käyntimaastoon. Maastoon Hero nimittäin lähti aina niin innokkaana ja luontoon päästessään kaikki sen varsa- ja orimaiset hölmöilytkin jäivät taakse, mikä oli taluttajan mielestä tosi kiva juttu. Jos Herosta ei kouluratsua jostain syystä tulekaan, niin sitten joku vaellushevonen sitten. Tänään oli aiempien päivien tapaan kuuma, mutta seuraavan yön ukkosmyräkkä oli saanut ilmasta tukalan hautovan. Hero oli jo ehtinyt villiintyä laitumelle viikon laidunlomansa aikana. Normaalisti se käveli aina vastaan, kun kutsuin sitä portilla, mutta tänään ei näkynyt ketään. Ei auttanut muu, kuin laittaa vain portti kiinni ja ruveta tarpomaan kohti laitumen toista laitaa. Maaston muoto esti minua näkemästä laitumen perälle asti, joten en voinut olla edes varma oliko ori edes täällä vai oliko se karannut. Toisaalta kaikkialla muualla oltiin niin rauhallisia, että olin varma että Hero löytyisi lopulta laitumen perältä. Saavuttuani kukkulan huipulle, jouduin hetken tähyilemään aitojen reunoja, sillä en saanut Heroa millään näkökenttääni. Lopulta bongasin heinikön seasta ruskean möykyn. Ori oli ilmeisesti lepäilemässä jossain varjopaikassa. Fiksua, sillä maa oli varmasti viileä. Lähestyin möykkyä varoen vihellellen hiljalleen, kunnes esiin nousi Heron pää korvat hörössä. Se oli aluksi nousemassa hätäsesti ylös, kunnes huomasi lähestyjän olevankin tuttu. Kun saavutin orin, se nousi varoen seisomaan ja tuli lempeästi luokseni väsyneen näköisenä. Silitin hellästi sen otsaa ja kaulaa ennen kuin laitoin riimun sen päähän. Taisin herättää Heron suoraan sen päiväunilta, sillä normaalista tahdista poiketen se suorastaan mateli perässäni laitumelta. Ori hörähti tyytyväisenä päästessään viileään talliin. Jos jonkin opettaminen näillä viileillä säillä oli helppoa, niin pesujen. Kentälläkin Hero tykkäsi kävellä itsekseen sadettajan alla, jos päivä oli kuuma. Se ei myöskään enää ollut niin herkkä pään ja korvien kanssa, vaikka vetikin korvia luimuun, kun sen päähän suihkuteltiin vettä. Suihkuttelin reippaasti vettä orin selkään ja kaulalle, sekä tietysti jaloille samalla tarkastellen sen kinttuja haavojen ja muiden ruhjeiden varalta. Aikalailla kaikki hevoset laidunsivat tai tarhasivat ilman suojia tai pinteleitä, sillä kuumuus teki niistä erittäin epämukavia ja usein niitä sai metsästellä tarhojen perukoilta. Onneksi Hero ei kuitenkaan ollut saanut aikaiseksi minkäänlaisia haavaumia jalkoihinsa ja kaviotkin näyttivät siisteiltä. Lastasin ylimääräiset vedet pois Heron karvapeitteeltä ja kuivailin jalkoja hieman käsipyyhkeellä. Nopean pesun jälkeen ruunikon karva kiilteli kauniisti talliin kajastavan auringonvalon alla. Orista oli kasvamassa todellakin komea ja haaveilin jo saavani letittää ja sykeröidä sen harjaa kisakuntoon. Olin toisinaan jo hieman harjoitellut sitä toimenpidettä samalla, kun Hero mutusteli iltaheiniään karsinassa. Muita tilanteita ei paljoa ollutkaan, jolloin tuo oli mahdollista. Poika oli nimittäin lähes aina menossa johonkin suuntaan tietämättä itsekään mihin oli matkalla. Vauhtia, virtaa ja uteliaisuutta siis löytyi vaikka millä mitalla. Lopuksi vein sen karsinaan, jossa se pyörähti oitin syömään iltaheiniään. Ukkosen vuoksi hevoset otettiin sisälle, jottei niitä tarvitsisi yöllä metsästellä pitkin kyliä jos joku sattuisi säikähtämään ja tulisi aidoista läpi.
Nuoren ratsuntaimen kanssa tapahtuvaa opettelua on kyllä aina mielenkiintoinen lukea ja innolla odotankin että mitä kaikkea Maria ja Hero vielä pääsevätkään kokemaan ja millainen ratsu nuoresta orista kuoriutuukaan
|
|
Maria
Uusi naama
Posts: 5
|
Post by Maria on Dec 22, 2022 16:18:45 GMT 2
22.12.2022 - Mitä meille kuuluu nyt? kirjoittanut Maria
Heron kesäloma oli hiljalleen kääntynyt syksyksi ja olin aloittanut sen kanssa maastakäsittelyharjoitukset tosissani. Orien kanssa välillä pelotti se, että saako niistä koulutettua kuuliaisia ja nöyriä käsitellä. Olin päättänyt ettei se asia ainakaan jäisi omasta saamattomuudestani kiinni. Puolen vuoden jälkeen, kun Hero virallisesti täytti 3 vuotta, pystyin jo hyvällä omatunnolla sanomaan, että orini oli parhaimpia maastakäsiteltäviä hevosia koko tallissa. Olimme harjoitelleet paljon taluttamista ja ihan vain olemista erilaisissa paikoissa: kentällä, maastossa ja jos valmennusreissulla kuljetusautossa oli tilaa, olimme tunkeneet mukaan ja harjoitelleet käyttäytymistä vieraassa ympäristössä. Tammat aiheuttivat Herolle toisinaan hankaluuksia keskittyä, mutta näistä tilanteista selvittiin aina. Olin aiemmin ollut tekemisissä hankalasti lastattavien hevosten kanssa ja olinkin ylpeä siitä, että Hero käveli mielellään kuljetusautoon niin yksin kuin kaverinkin kanssa.
Yleisen käsiteltävyyden lisäksi olin alkanut hiljalleen valmistelemaan Heroa ratsuharjoituksia varten. Viikottaiseen treeniohjelmaamme kuului aina juoksutus varusteet päällä sekä ohjasajo. Juoksutus saattoi tapahtua joko liinassa tai vapaana, mutta sen tärkeimpänä tarkoituksena oli totuttautua erilaisiin varusteisiin, kuten korvahuppuihin, satuloihin, suojiin, suitsiin ja kaulalla roikkuviin ohjiin. Samalla ori sai kunnolla liikuntaa tukevalla pohjalla ja tarvittaessa myös päästellä höyryjä vapaana, jos kenttä tai maneesi oli tyhjillään. Ohjasajo oli myöskin viikko-ohjelmamme yksi tärkeimmistä aktiviteeteista. Sen päälimmäisenä tarkoitusperänä oli tutustuttaa Hero ratsastuksessakin käytettäviin apuihin ja ratsastuskuvioihin. Lisäksi olin ajatellut myöhemmin opettaa haastavammat ratsastusliikkeet ensin ohjasajaen ja sen jälkeen vasta ratsain, jolloin hyvä ohjasajettavuus tuli tarpeeseen ja hyödyksi tulevaa ajatellen. Toki haaveenani oli myöskin opettaa Hero kärryille, mitä en ollut saanut vielä aikaiseksi. Olin sen kanssa kyllä jo harjoitellut ja raahannut puomeja maassa samalla kun taluttein Heroa maneesissa ja kolkutellut sen kylkiä niillä.
Reilussa 3 vuoden iässä Heron selässä käytiin ensimmäisen kerran ja totuttaminen ratsastajaan aloitettiin. Josè onneksi tarjoutui nousemaan ensimmäisenä Heron selkään, sillä minä en olisi ikimaailmassa uskaltanut ja ori olisi oitis vaistonnut jännitykseni. Minni piteli kiinni, kun Josè kävi vähän taputtelemassa oria selästä käsin. Seuraavalla kerralla tehtiin sama homma, mutta otettiin varovaiset askeleet. Ne hieman jännittivät Heroa, mutta Minni osasi maastakäsittelijänä ratkaista tilanteen taidokkaasti ja ohjasi Heron oitis ympyrälle. Siitä se sitten lähti ja kerran viikossa joku aina kävi orin selässä hieman kävelyllä aluksi taluttajan kanssa ja parin kolmen kerran jälkeen ilman. Jos Josèlla oli kiireinen päivä, saatoin valjastaa Heron valmiiksi ja Josén ratsuttaman ratsun treenien loppukäyntien aikana vaihdoimme hevosia, jolloin José käveli heron kanssa ja minä kävelytin Josén ratsua. Vähitellen otettiin myös lyhyitä ravipätkiäkin ja harjoiteltiin pysähtelyä, peruuttamista sekä kääntymistä. Hero kuitenkin tuntui aina kasvavan, joten kerrat pidettiin lyhyinä ja pääajatuksena oli säilyttää hyvä suhde ratsastajaanja muistuttaa mieleen perusavut. Päivisin ori sai nautiskella raikkaista keleistä tarhassaan naapureidensa kanssa.
Niin vain aika kuluu ja pienistä varsoista tulee isoja hevosentaimia ja siitä nuoria ratsunaihioita. Mielenkiintoista nähdä mihin hommat etenevät Heron kanssa uuden vuoden aikana.
|
|