Rosan päiväkirja

[Minni]

Rosa Majaliksen oma päiväkirja

Groomi: ?

[Minni]

Tarinakisa osallistuminen

Vähän vino linja pystylle, viisi laukkaa pysty, kaksi, okseri, taas viisilaukkaa ja okseri. Brunette laski askeleita mielessään ohjatessaan ratsunsa esteeltä toiselle. Menossa oli valmennuksen viimeinen rata, mikä saattoi olla hieman liikaa, vaikkakin vielä naisen alla laukkaava ratsu tuntui hyvältä. Lyhyt neljä ja viimeinen pysty. Brunette ratsasti tammallaan radan viimeisen esteen ylitse ja jokaisen neljän kavion osuessa maahan, tuo puhkesi iloiseen nauruun ja taputti ratsuaan kaulalle.

Valmentajaksi ja puomien nostajaksi pakotettu lahjottu Trevor näytti siltä että miehellä olisi voinut olla montakin mielipidettä asiasta, mutta yllättäen tuo Texasilainen sai pidettyä mielipiteensä itsellään.
”No, mitä luulet, ollaanko me valmiita kisoihin?” Brunette kysyi mieheltä, josta oli tullut viimeisen viiden vuoden aikana tuon oikea käsi.
”Näytti ihan hyvältä. Se on ihan kiva eläin. Nuori ja ehkä vähän vihreän näköinen välillä, mutta kai siitä tulee ihan kiva hevonen sulle” mies vastasi hieman normaalia hitaammin, raapien samalla niskaansa. Rosan selässä istuva nainen katsoi miestä hieman silmiään pyöritellen ja pohti, olisiko kannattavaa antaa toisen olla vai yrittää sanoa toiselle jotain vastaan. Loppupeleissä brunette päätyi vain pyörittämään päätään ennen kuin siirsi tammansa liikkeelle ja lähti loppuverryttelemään sitä.

Olihan nuorella tammalla ehkä hieman hullua lähteä kisaamaan vain parin viikon omistamisen jälkeen, mutta Rosa oli ollut entisessä kodissaan kuitenkin aktiivisessa treenissä ja se oli kuitenkin kisannut myös pienissä kisoissa joten brunette oli hieman varmempi osallistuessaan sen kanssa kisoihin. Loppuverryteltyään nuorikkonsa toinen ratsasti heille avatusta portista ulos ja kohti oikeanpuoleista tallia, jossa tammat asuivat. Tallin edessä nainen laskeutui satulasta ja löysättyään panssarin tuo talutti tammansa suoraan pesupaikalle ja riisuttuaan sen varusteita, nainen antoi sille kunnon suihkun ja muutenkin vain siisti tammansa kisoja ajatellen.

Siitä oli pitkä, kun nainen oli viimeksi ollut estekisoissa, sillä tuo oli antanut kisahevosensa ylläpitoon mutta asioiden muuttuessa toisen kisahevosen osto oli tullut ajankohtaiseksi ja nyt nuori tamma, jonka harjaa brunette oli juuri siistimässä, asui kouluhevosten joukossa ja nainen oli tyytyväinen päätöksestään. Saatuaan Rosan siistittyä nainen kiersi hevosensa parin askeleen päästä tutkaillen sen vielä kerran lävitse, ennen kuin toinen oli varma siitä, että nuorensa olisi valmis parin päivän päästä koittavalle kisareissulle.

[Minni]

Tarinakisa osallistuminen

Verryttelyssä Rosa vaikutti hieman väsyneeltä eilisten kisojen perusteella. Samaa ei voinut todellakaan sanoa tammasta kisaradan auetessa sen edessä, sillä lähtömerkin saatuamme tamma lähti kuin nato-ohjus eteenpäin ja minulla menikin toisen esteen ponnistuspaikalle asti saada tammani taas kontrolliin.

Oli positiivista huomata että Rosa jaksaa kisata perättäisinä päivinä, ilman että sitä joutuisi ratsastamaan ihan hirveästi eteenpäin seuraavana päivänä. Mikä ei ollut niin positiivista, oli tamman päätös unohtaa jarrujen olemassa olo, mutta parin ensimmäisen pystyn hypyn lähtiessä hieman pohjasta tamma alkoi muistamaan että ihmisellä selässä oli tarkoituskin ja yllättäen jopa jarruttaminen oli käsite, jonka hevonen tunsi. Kolmannelle esteelle Rosa etenikin paljon hallitummassa, vaikkakin silti reippaassa laukassa.

Ohjatessani Rosan viitosena olleen sarjan b-osalle hieman huonosti, tamma tuntui tuumaavan taas että sen täytyisi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja saatuaan kaikki neljä kaviotaan hiekalle, toinen ampaisi taas matkaan kuin päätön kana. Seuraavalle esteelle lähdettiinkin hyppyyn liian kaukaa ja kuulin miten yleisö kohahti ajatellessaan että tuosta ei voisi tulla mitään onnistunutta. Kuitenkin yllättäen tamma venytti itsensä esteen ylitse ja saatoimme jatkaa matkaamme raketin lailla perusradan kahdelle viimeiselle esteelle.

Koska perusrata oli sellaistakin kaahotusta, oli pahin terä Rosasta jo poissa joten uskalsin antaa tammalleni hieman enemmän vapaata ohjaa ja antaa sen laukata kuin arojen kasvatti uusinnan läpi.

[Minni]

Rosan kansa treenit on mennyt todella hyvin ja oikeastaan ollaan panostettu ehkä vähän enemmän sileällä työskentelyyn sekä puomeihin kunnon hyppäämisen sijasta, sillä meillä ei kuitenkaan ole oikeastaan kunnon valmentajaa hyppäämiseen ja Trevorista nyt siihen ei ole, vaikka mies on joskus parikymmentä vuotta takaperin kisannutkin muutaman kerran rataesteillä.

Kuitenkin ollaan nyt pärjätty sen verran, että ollaan päästy muutamiin kisoihin ja kuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiinkin hyppäämässä Valerianassa 140 ja 150 cm luokat. Ensimmäinen luokka toimi vähän kuin verryttelynä ja samalla tutustumisena uuteen kisapaikkaan ja sen esteisiin, mutta Rosa ei tuntunut edes huomaavan minkään muuttuneen ja tamma hyppäsikin todella hyvin. Itse en uskaltanut ratsastaa ehkä vielä niin rohkeasti kuin olisin voinut, joka vuoksi hävittiin ajassa pariinkin otteeseen Käkiharjun Oskarille.

Kolmas sija oli ihan positiivinen yllätys varsinkin kun yhteisiä ratoja Rosan kanssa ei ole vielä niin paljoa takana kisatilanteissa. Seuraavalla, 150cm radalla Rosa tuntui jo vähän väsyneeltä, mutta tamma oli painanut kyllä sen verran ohjalle edeltävällä radalla että oliko toisaalta ihmekkään jos alkoi jo vähän hapot painamaan kavioissa. Kuitenkin silti tammani jaksoi tsempata vielä toisenkin kerran kolmannelle sijalle, joten kisaviikonloppu ainakin meidän osalta oli onnistunut.

Täytyisi kyllä löytää Rosan kanssa joku valmentaja joka voisi viedä meitä esteillä kohti Power Jumppia, sillä tuo kisatapahtuma on kuitenkin ennemin kuin kuin kukaan tajuaakaan taas käsillä ja olisi mahtavaa olla valmistautunut tuohon kisaan parhaalla mahdollisella tavalla.

[Minni]

Talvi oli yllättänyt meidät ihan kokonaan ja samalla suunnitelmat liikutuksesta olivat muuttuneet, kun maastoihin ei ollut enään asiaa ennen kuin kengittäjä kävisi lyömässä hevosille hokkikenkiä ja tilsakumeja. Maastopäivä Rosan kanssa vaihtuikin siis ilman satulaa jumppaan maneesissa ja antaessani tammani kävellä pitkin ohjin vapaassa käynnissä pohdin tulevaa.

Lokakuu on kadonnut yhtä nopeasti kuin kaikki muutkin kuukaudet ja vuoden 2021 Power Jumpiin olisi enään vain yhdeksän kuukautta. Yhdeksän kuukautta saattoi tässä kohtaa tuntua pitkältä, mutta silti pitäisi jatkaa treenejä koko ajan aktiivisesti ja ehkä oikeastaan samalla myös alkaa ottamaan mukaan jonkinlaista tekniikka treeniä, jotta suoritukset saataisiin kisoissa ja varsinkin Power Jumpissa mahdollisimman hyväksi. Tai siis ei olisi mahtavaa lähteä noinkin isoihin kisoihin vain mokaamaan, vaikka siltikään ei voinut olla aina varma että suoritukset menisivät putkeen.

Power Jump suoritusta varten ollaan kyllä myös treenailtu välillä sileällä ja hiottu ihan perusratsastustakin kuntoon, koska aina ei ole vain jaksanut tai kerennyt kasata esteitä maneesiin ja monesti Rosan ratsastaminen on tapahtunut keskellä päivää, tai kiireessä jos en ole joutunut siirtämään tamman ratsastamista muiden kontolle.

Täytyisikin tässä alkaa hiljalleen selvittämään omaa aikatauluani ja luoda sinne tilaa hevosten ratsastamiselle jotta tätä laumaa saataisiin liikutettua, vaikka onneksi osa hevosista alkaa pääsemäänkin jo kisa eläkkeelle, jolloin niiden liikutusta voi keventää ja ehkä ensi vuonna päästään Rosan kanssa treenaamaan vähän paremmin Power Jumpia ajatellen.

[Minni]

Tarinakisa osallistuminen
Me oltiin kierretty Rosan kanssa kisoissa koko syksy tavoitellen vain tasaisia ratoja ja hyvä suorituksia enemmänkin vain ajatellen tulevan kesän Power Jump kisaan valmistautumista kuin yksittäisiä kisasuorituksia. Rosan kanssa kisaaminen oli osoittautunut todella mukavaksi ja sen kanssa oli helppo liikkua yksin joten kisareissut oli helppo toteuttaa.

Niin me oltiin päädytty Valkian yksityistallille meidän vuoden viimeisiin kisoihin. Muutama valikoitu kisa jaoiteltuna sinne tänne. Uusia paikkoja ja esteitä. Kokemusta niin ratsastajalle kuin ratsulle ja mahdollisesti myös muutama sijoitus sieltä tai täältä, pitäen kuitenkin pääasiana sen että molemmilla olisi mukavaa ja että päästäisiin taas askeleen lähemmäksi meidän päätavoitetta.

Kohta olisi meidän aika siirtyä radalle ja näyttää mistä meidät oli tehty.

[Minni]

Power Jump vuosi

Vuosi 2021. Tänä vuonna olisi ensimmäistä kertaa minun ja Rosan tavoitteena kesällä oleva Power Jump. Viime vuonna aloitettiin tamman kanssa valmentautumaan ja kilpailemaan siten että kaikki tukisi power jumpiin valmistautumista.

Valmentautuminen ja kilpaileminen samalla fokuksella olisi tarkoitus aloittaa hiljalleen ja Rosa onkin ilmoitettu jo kauden ensimäiseen kilpailuun, mutta kisakalenteria pidetään silmällä koko ajan jos siellä olisi jotain hyviä kilpailuita meille tiedossa josta hakea joko lisää varmuutta vain yleiseen tekemiseen, tai sitten käydä kokeilemassa valmennuksissa opittuja temppuja kisaradoilla ja vain rakentamassa rutiinia suorituksiin ja pohtimaan millaisilla paloilla tammaa olisi paras ratsastaa jotta sen kanssa voisi tehdä nopeita ja puhtaita ratoja niin kilpailuissa kuin treeneissäkin.

[Minni]

Tarinakisaosallistuminen

Uusi vuosi, uudet kujeet ja puhdas pöytä. Uuden vuoden lupaukset ja niiden tekeminen ei yleensä ole sellaista, jota tulee harrastettua. Kuitenkin menneen vuoden jälkeen ehkä jotkin lupaukset tai päätökset voisivat olla paikoillaan.

Menneen vuoden jälkeen varmaan suurin asia on se, että alkaneena vuonna yritän olla paljon positiivisempi ja löytää hyvää pienistäkin asioista. Varsinkin hevosten kohdalla menneenä vuonna tuntui olevan vaikeaa löytää mitään positiivisiä asioita, mutta tänä vuonna mä yritän kuitenkin löytää positiivistä vaikka siitä että Rosa liikkuu edes askeleen verran hyvin treenin aikana tai vaikka edes siitä että jokin osa hypyssä menee hyvin vaikka suoritus itsessään ei olisi täydellinen.

Muutenkin ehkä turvallisinta on luvata vain nauttivani elämästä ja ajasta Rosan kanssa, sillä tamman kanssa ei aina välttämättä tule vietettyä ihan niin paljon aikaa kuin muiden ratsujen kanssa, vaikka Rosan kanssa kuitenkin yhtenä lupauksena on myös treenata ja toivottavasti pärjätä tulevassa Power Jump tapahtumassa myöhemmin kesällä.

[Minni]

Vuoden 2021 suurin tavoite mun ja Rosan kohdalta, Power Jump on takana. Mitään suurta menestystä ei kisoista tullut, mitä mä en odottanutkaan, mutta nyt meillä on ainakin molemmilla kokemusta siitä ja sen kautta on helppo lähteä suunnittelemaan osallistumista kesän 2023 Power Jumpiin.

--

Kääntäessäni hevosauton Kallan raviradan parkkialueelle, en jotenkin saattanut ymmärtää että me olimme saavuttaneet Rosan kanssa meidän päätavoitteen ennen tamman mammalomaa. Kisaaminen Rosan kanssa on muutenkin ollut ajoittain hieman satunaista vaikkakin tamman kanssa ollaan kuitenkin treenattu viikoittain ja pyritty vain pitämään rutiinia yllä parhaansa mukaan. Jotenkin ruunikko tamma on vain jäänyt kouluratsujen jalkoihin, mikä harmittaa suuresti, mutta nyt tuleva viikonloppu olisi pyhitetty vain minulle ja tammalleni.

Parkkeerattuani hevosautoni sekä laskettuani rampin, en voinut olla hymyilemättä nähdessäni ruunikkoni kiinnostuneen katseen sekä hörössä olevat korvat, jotka kuuntelivat ympäristön ääniä kisapaikan heräillessä henkiin ja ratsukoiden saapuessa paikalle. Vaikka ajomatka olikin ollut pitkä, ei tamma näyttänyt silti onneksi matkaväsymyksen merkkejä ja se asteli reippaasti alas rampilta, kuunnellen entistä paremmin kisapaikan ääniä. Saatuani ohjeet karsinalle, joka oli tammalle varattuna viikonlopun ajaksi, lähdin taluttamaan Rosaa oikeaan suuntaan ja samalla tunsin, miten omakin kisafiilikseni oli nousemassa. Kisapaikalla kuului kaikkea niin suomesta englantiin kuin myös hieman tuntemattomampiakin kieliä, joista yhden tunnistin saksaksi ja toisen italiaksi, vaikka osa jäikin edelleen hieman pimentoon.

Rosan jäädessä kotiutumaan väliaikaiseen karsinaansa riisuttuani siltä ensin kuljetussuojat ja suitset, oli aika käydä hakemassa kisakaappi. Mitä valmiimpia aloimme tamman kanssa olemaan, ja mitä lähempänä seuraavana päivänä koittava kisapäivä oli, sitä enemmän minua alkoi jännittämään. Kisapaikalla näkyi kuitenkin muutamia tuttuja naamoja muista kisoista ja vaihdoinkin sanan tai toisen muutaman kanssakilpailijan kanssa, unohtamatta kuitenkaan toivottaa onnea seuraavan päivän startteihin.

Kisa-aamu tuntui koittavan ihan liian nopeasti ja vaikka odotinkin innolla meidän starttiamme kesän isoimmassa kilpailussa, en silti voinut olla tuntematta oloani ihan pienesti haikeaksi tajutessani myös miten nopeasti aika kiisi ohitse ja että miten nopeasti koko kilpailu olisikaan ohi. Kuitenkaan en halunnut antaa melankolian voittaa joten yritin ajatella vain kaikkea mukavaa, samalla kun harjasin punertavan ruskeaa karvaa ja tarkistin jotta ratsuni olisi kunnossa tulevaan koitokseen. Starttiajan ollessa vasta iltapäivän puolella kerkesin käydä jännittämässä pari ensimmäistä luokkaa kisakatsomossa, ennen kuin oli aika palata tallille ja alkaa hoitamaan ruunikkoani kisakuntoon. Rosa tuntui nauttivan saamastaan huomiosta ja tamma katseli korvat höröllä käytävällä tapahtuvaa elämää, satunaisesti hörähtäen jostain kuuluvalle hirnahdukselle tai muulle äänelle.

Päästessäni harjauksessa tammani rungon kohdalle pieni harmitus siitä, että en kerkeäisi näkemään tammani sisällä kasvavan varsan isää kisaradalla nousi pintaan, mutta karistin ajatuksen päästäni ja yritin miettiä jo tulevaa kevättä, kun Rosan vierellä kirmailisi pieni hontelo (toivottavasti tamma) varsa, joka voisi joskus nousta äitinsä rinnalle ja lopulta periä Rosan kruunun kisahevosenani sekä ruusulinjan jatkajana. Kuitenkaan aikaa haaveilulle ei ollut liikoja ja vaikka ruusunpunaisten lasien riisuminen ei ollutkaan helppoa, täytyi ne vielä hetkeksi asetella omaan koteloonsa ja keskittyä vain siihen mitä oli tulossa. Valkoinen huopa tuntui korostavan tammani väriä entisestään ja uutuuttaan kiiltävä otsapanta kimalteli valon osuessa sen timantteihin ruskealla otsalla. Saatuani viimeisenkin soljen kiinnitettyä ja tarkistettua että jokainen remmi oli varmasti oikealla mitalla ja että kaikki olisi siististi pujotettuna leiffien välistä, minun oli pakko ottaa muutama askel taaksepäin ja ihailla tammaani hetken. Vaikka olinkin nähnyt Rosan monesti kisavarustuksessa, oli tässä hetkessä silti jotain maagista ja en voinut piilotella leveää hymyä, joka nousi huulilleni tarttuessani ohjista kiinni ja lähtiessäni taluttamaan ruunikkoa kohti tallipihaa jotta sain nousta sen satulaan ja lähteä ratsastamaan kohti Auburnin kartanoa.

Kisapaikka oli yhtä upea kuin mitä se oli ollut Kalla Cup:ien aikana, ellei jopa upeampikin ja kisoista todellakin näkyi aika ja raha, joita niiden järjestämiseen oli käytetty ja pohdin taas kerran miten minä ja pieni tammani olimme ikinä päässeet siihen pisteeseen että saatoimme kilpailla kesän isoimmissa estekilpailuissa. Verryttelyareenalla oli monta toistaan upeampaa ratsua sekä taitavaa ratsastajaa ja tervehdinkin tuttuja ja puolituttuja ratsastaessamme toistemme ohitse, sekä ihailin miten vaivattomasti ratsukko toisensa jälkeen ylitti verryttelyesteen. Hiljalleen starttilista ennen meitä lyheni ja lyheni ja lopulta tuli se aika kun kovaäänisistä kuului se kauan odotettu kuulutus ”seuraavana valmistautuu Minni Vanha-aho – Rosa Majalis”. Kuullessani oman nimeni sekä Rosan virallisen nimen tunsin miten kylmät väreet juoksivat selkääni pitkin ja entistä todellisemmaksi tuli se, että olisimme oikeasti starttaamassa Power Jumpissa vuosimallia 2021.

Ratsastaessani ruunikkoni verryttelystä kisakentälle ja tervehtiessäni tuomaria, perhosparvi mahassani tuntui rauhoittuvan ja jännityksen sijaan minut valtasi omanlaisensa rentous ja varmuus. Vaikka emme tulisi todennäköisesti pärjäämään luokan nimekkäämmille ratsukoille tulisin silti nauttimaan jokaisesta sekuntista sekä laukka-askeleesta, jotka ruunikkoni ottaisi kisaradalla. Tämä olisi meidän hetki ja tämän tulisin muistamaan ikuisesti.